Kellon soittelu nostetaan tasaisin väliajoin puheeksi ja tässäkin keskustelussa se on ainakin pariin otteeseen mainittu. Heitän mukaan omatkin ajatukset suoraan alkuperäisen töötin jatkeeksi.
Haluavatko ihmiset oikeasti sellaisen kävely-ympäristön, jossa joutuu jatkuvasti kuuntelemaan kellojen kilkatusta? Tai sellaisen pyöräily-ympäristön, missä jokaisen ohikulkijan kohdalla on soiteltava kelloa? Minä en ainakaan halua. Ympäristöt ovat tarpeeksi meluisia ilmankin.
Ihmisen pitäisi pysyä kävelemään ilman, että joku kilkuttelee jatkuvasti selän takana. Kävellessä (ja juostessa) pitäisi pystyä vaipumaan ajatuksiin ja haaveilemaan. Juuri se tekee kävelemisestä niin hienon kulkumuodon. Myös lasten pitää saada olla lapsia kävellessään ja juostessaan.
Soittokello on kyllä ihan hyödyllinen tietyissä tilanteissa, mutta ei sen pitäisi olla mikään poljinten kaltainen perusvaruste, jota kilkutellaan jatkuvasti. Alankomaissa on huomattavasti suurempi määrä pyöräilijöitä, eikä sielläkään tarvitse kuunnella jatkuvaa kellojen kilkatusta.
Saman tilan jakavien liikkumismuotojen välillä yksi suurimmista konfliktin aiheuttajista on nopeusero. Autoilijat harvemmin ovat uhka pyöräilijöille, jos he ajavat samaa vauhtia, tai vain vähän kovempaa. Ikävä kyllä, tilanne harvoin on näin.
Vaikka pyöräilijät eivät ole kovaa ajaessaankaan samanlainen vaaran aiheuttaja, kuin autoilijat, heidän suuri nopeus suhteessa jalankulkijaan aiheuttaa silti konflikteja, jotka näkyvät ärsytyksenä ja stressaavana kävely-ympäristönä. Tämä on kuitenkin totta vain silloin, kun tila on jaettu.
Tästä syystä ihmisten pitäisi vaatia entistä enemmän erillisiä pyöräväyliä ja näitä onkin onneksi rakennettu koko ajan lisää. Aina erotellut väylät eivät ole kuitenkaan perusteltuja.
Silloin pitäisi vaatia, että väylät ovat riittävän leveitä. Korostan edelleen sitä, että kävelyn ei pitäisi olla jatkuvaa tarkkailua ja valppautta vaativa suorite. Väylien pitäisi olla sellaisia, ettei pieni hortoilu ole niin vaarallista. Käveleminen saa olla sosiaalista toimintaa, joten ihmisten pitäisi pystyä kävelemään rinnakkain aiheuttamatta merkittävää haittaa muille liikkujille.
Koska elämme todellisessa maailmassa, meillä on myös ärsyttävän kapeita väyliä - kiitos autolähtöisen suunnittelun. Silloin yksi parhaista tavoista välttää konflikti on mukauttaa nopeus muuhun liikenteeseen. Kyllä, se tarkoittaa hidastamista, mutta ei pyöräilijän tarvitse hidastaa kävelyvauhtiin minimoidakseen konfliktin.
Oman kokemukseni mukaan useimmat konfliktitilanteet olisivat olleet vältettävissä ilman hidastelua. Tilaa olisi ollut, mutta päätettiin silti ajaa läheltä. Koko väylä on käytettävissä, käytä sitä. Jos tilaa on niukasti, hidasta.
Toki myös jalankulkijoilla on vastuunsa. Viisi rinnakkain käveleminen alkaa muistuttaa itsekkyyttä. Jos kävelyyn liittyy jokin riskielementti, kuten koira, myös jalankulkijan on oltava hereillä. Harmillisen usein näkee sitä, että omistaja kulkee oikeata laitaa ja koira vasenta, hihnan ylittäessä tien. Tai sitä, että vasemmassa kädessä on koira ja oikeassa puhelin, eikä lemmikkiin ole mitään kontrollia. Tähän on törmännyt myös juostessa, kun koirat saavat raivareita juoksevista ihmisistä. Olisko juoksijoillakin oltava soittokellot?
Katselemme liikkumista turhan usein tehokkuusajattelun kautta. Ikään kuin se olisi jokin optimoitava suoritus, jossa ainut mitattava suure on nopeus. Meillä on paljon parannettavaa jalankulun ja pyöräilyn infrastruktuurissa, mutta sitä odotellessa asioihin ympäristöön voi vaikuttaa itse muuttamalla omaa asennettaan.
Mutta jos nyt ei kuitenkaan tehtäisi ympäristöistä entistä meluisampia. Autot ovat tarpeeksi iso melunlähde. Ääniherkkä olisi tästä kovin kiitollinen